Minulla on pitämättä edellisenvuoden lomasta 12 pv ja kuluvalta vuodelta 18 pv joita nyt 3.11.aloin pitää pois! Loman alussa oli "sovittuja juttuja" kuten tätini 80v-juhlat ja 6 päivän viransijaisuus toisessa työssä, joten vasta 14.11. oli varsinaisesti vapaapäivä, niin että kalenterissa ei ollut merkintöjä pakkovelvotteista! Huippuhomma, että pääsen koirien kanssa metsään ja saan tehdä käsitöitä. Niin no ikkunat sitäis pestä ja siivota, mutta nou tressi, kaikki hoituu ajallaan. Pääpaino seuraavan kuukauden aikana on kuitenkin Ellyn ja Unelman metsäkoulutus

Käsitöitä olen tehnyt vähän. Muutama putkihuivi salomoninsolmuilla on valmistunut valkoisia jopa 2.